
| Etusivulle | Orkesteri | Kuvat | Keikat | Julkaisut | Osta levy | Vieraskirja | Yhteystiedot |
|
Vuonna 1996 tutustuin Kake Randelinin entiseen Avalon-orkesteriin. He neuvoivat minulle enemmän musiikin saloista. Molempien orkestereiden soittajat ovat suurimmalta osaltaan lapsuuskavereitani. 1998
Orkesteri nimeltä Nelinpeli (Arto
Tanskanen) Caminito oli Mika Rekosen loihtima bändi yhdessä veljensä Teijon kanssa, jossa Petri soitti kitaraa. Tämä onni ei kuitenkaan kestänyt kuin vuoden jonka jälkeen haimme Petrin kanssa soittajat vanhoista kavereista. Arto Tanskanen, Petri Hämäläinen, Sammy Harlin, Matti Pesonen, ja siitä homma alkoi toimimaan ja uusi, frederikmainen, musiikkisuuntaus oli valmiina. Samaan aikaa myös Kanarian keikkajärjestäjät ottivat yhteyttä ja paikat muuttuivat edelleen. 2005 Tyyli muuttui taas lisää ammattimaisemmaksi kun tapasin Harri Variksen, tuon niin monen instrumentin miehen, joka on loistava muusikko. Useita vuosia hän on jo toiminut minun taustalla. Nyt orkesterini kantaa nimeä GRANIITTI. |
|
|
Päivitetty 01.01.2011 |
|